045 149 2311

Monipuolista 

asiantuntijapalvelua teollisuuden tarpeisiin




Mitä teemme, miksi ja kenelle?


Vaativien teollisuushankkeiden ratkaisija


Keskitymme erityisosaamista vaativaan suunnittelupalvelun tarjontaan. Olemme kiinnostuneita siitä, mitä ja miksi ollaan toteuttamassa sekä millä reunaehdoilla. Olemme asiakkaan kanssa käydyn yhteistyön ja vuorovaikutuksen kautta taustalla varmistamassa, että kaikki menee kuten on ajateltu.


Nykyinen muotivirtaus teknologian mahdollisuuksista antaa ymmärtää, että tulevaisuuden haasteet ratkaistaan virtuaalisten maailmojen ja teknologioiden avulla. 


Me ajattelemme toisin - perinteisimmin.

Näemme, että teollisen toiminnan perusta nyt ja tulevaisuudessa rakentuu hyvän koulutuksen, tutkimuksen ja osaamisen ympärille, jota uudet teknologiat voivat tukea. Ilman substanssiosaamista, on vaikea hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla teknologian antamia mahdollisuuksia. 


Kokemus on tuonut näkökulman, että kaikki kulminoituu toimeksiannon perustaan.

Mitä heikommat ja perusteettomat lähtötiedot – sitä heikommat edellytykset ovat onnistua. Hyvän perustan kautta positiiviset vaikutukset heijastuvat kaikkeen tekemiseen suunnittelun eri osa-alueilla aina lähdöstä maaliin.


Haluamme olla osaltamme vaikuttamassa positiivisesti tähän kehitykseen yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.

Vastuuhenkilöt

FP Solutions Oy
Y-tunnus 2914705-7
Kiviniementie 12,
67700 KOKKOLA

Taloushallinto, palvelujen ja teollisuusratkaisujen myynti sekä suunnittelun toteutus


Tuomo Fabritius

tuomo.fabritius@fpsolutions.fi

045 149 2311

Laskentapalvelut sisältäen teknisen laskennan ja suunnittelun toteutuksen


Janne Peltola

janne.peltola@fpsolutions.fi

050 471 1021

Kumppanit

Projektinhallinta ja asennusvalvontapalvelut

ServMet Oy 

(Y-2948644-6)

Pekka Pukema


040 048 0039

Oletko sinä seuraava 

kumppani?

Y-tunnus

Nimi

Sähköpostioisoite

Puhelin


Oletko kiinnostunut kumppanuudesta suunnittelualalla?


Olemme valmiita  tukemaan motivoituneen ja osaavan tekijän alkuun. Sinun vastuullesi jää tehdä työsi kunnolla ja vastuullisesti. 



Ota yhteyttä!